Tero


© Reega (VRL-07813)

Virallinen nimi, lempinimi R.K. Rosteri, "Tero" Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Syntymäaika, ikä 12.02.2009, 19v. Väri ja merkit Tummanpunaruunikko, vpää, mtj vaja
Säkäkorkeus 149cm Omistaja, kotitalli Lamia (VRL-13332), Ryövärin Ratsutila
Rekisterinumero VH06-018-1709 Kasvattaja Ros. & Reega
Painotus, koulutus Yleis, ko: heA, re: 110cm, me: 100cm Saavutukset VIP MVA Fn, KTK-III, FF

Palkittu VIP MVA arvonimellä vuonna 2012
Palkittu Finest Foal arvonimellä vuonna 2009
Kantakirjattu III-palkinnolla tammikuussa 2012
68 + 63 + 62 + 63=64%

© ratsastuskuva Karvahaamu, pääkuvat Hanna P. & Shiro, varsakuva Reega

Edellisen omistajan kertomaa:
Tero on oma kasvattini, joten ori on minulle tuttu aina sieltä asti, kun ensikerran katsoin ultraäänilaitteen monitoriin. Kun pieni ori viimein syntyi, se yllätti meidät kaikki erikoisella värityksellään. Pellemäisen olemuksensa ansiosta valkopäinen ori herätti paljon ihastusta ja hilpeyttä monessa vieraassa. Lehmämäinen ulkomuoto kuitenkin pettää, sillä orista löytyy ruutia vaikka muille jakaa. Jo pienenä taaperona Tero osasi näyttää kaapin paikan isoillekin karjuille ja näyttelyiden lämmittelykehässä se yleensä sai aikaan hyvinkin hilpeitä tilanteita. Kuitenkin ori osasi sen verran käyttäytyä, ettei sen tarvinnut käydä kuin kolmissa näyttelyissä ja FF-arvonimi oli taskussa. Päättäväisyydellä ja rakkaudella tästä omapäisestä orista kasvoi vuosien mittaan ihan kunnon kansalainen. Myös aikuisena näyttelyura urkeni sen verran, että saimme havittelemamme VIP MVA-arvonimen!

Perusluonteeltaan Tero on hyvin orimainen hevonen, joka omaa kokoonsa nähden valtavan egon ja hyvin kieron huumorintajun. Herra saattaa tammoille esittää kovaa poikaa, mutta karsinassa se työntää päänsä hoitajan kainaloon ja hakee rapsutuksia. Osaa myös konnankoukut, kuten vetosolmun avaamisen, tavaroiden varastelun ja aidan alta ryömimisen. Tuntuukin joskus olevan oikea tallin pelle, joka keksii kyllä tekemistä, jossei sitä kukaan muu sille keksi. Omaa kuitenkin suhteellisen hyvän tallikäyttäytymisen, pientä näykkimistä lukuun ottamatta.

Hoitaessa ori on oikea nallekarhu, jos sillä vaan on tuttu hoitaja karsinassaan. Vieraat ori testaa heti ja sen vierestä ei tarvitse kuin kävellä, niin se jo nappaa hampaillaan hihanpieluksesta. Ei siis ehkä ole tallin luotettavin otus, mutta määrätietoisen ja päättäväisen hoitajan kanssa tietää kyllä paikkansa. Harjatessa Tero on syytä sitoa kiinni, sillä se alkaa muuten pyörimään pitkin karsinaa. Satulaa laitettaessa orilla on kumma tapa kuopia koko toimituksen ajan. Kun ori saadaan viimein valmiiksi, se saattaa vielä rynnätä pää viidentenä jalkana ulos tallista niin, että karmit paukkuu. Vaatii kokeneen ja vahvan käsittelijän.

Selästä käsin Tero on innokas, temperamenttinen ja helposti kuumuva ratsu. Osaa kaikki pukittelun ja ryöstämisen taiteen säännöt ja mielellään myös niitä käyttääkin, mikäli sen annetaan tylsistyä. Hyvään tahtiin päästyään omaa komeat ja ilmavat liikkeet ja sen puoleen sen satulassa on ihan ilo istua. Tarvitsee lähes aina martingaalin pysyäkseen lapasessa. Vaatii myös vielä paljon, Paljon treeniä tullakseen tasaisemmaksi ratsuksi.

Jos haluaa kuvitella 5-vuotiaan lapsen kärsivällisyyden ja maantiejyrän taipuusuuden samaan pakettiin, on jo aika lähellä sitä, mitä Tero on kouluradalla. Toki saattaa taitavan ratsastajan kanssa ihan yllättääkin, mutta sekin vaatii kovaa työtä. Vaatii ratsastajaltaan jatkuvaa panostusta, keskittymistä ja herättelyä pysyäkseen nahoissaan ja saattaa pienenkin virheen myötä menettää kontrollinsa ihan kokonaan.

Esteillä Tero on alkuun hyvinkin kuuma tapaus, joka viskoo päätään ja olisi menossa jo heti esteen nähdessään. Vaatii kunnon lämmittelyn ennen esteradalle menoa ja silloinkin vaatii ratsastajaltaan paljon keskittymistä. Pienikin herpaantuminen ja Tero loikkaa esteen kuin kaheli kenguru ja päätteeksi vielä viipottaa pikajunan lailla pitkin kenttää. Ei tunnu omistavan itse minkäänlaista etäisyys- saati tilannetajua, vaan menisi kuin päätön kana, ellei joku olisi ohjissa kiinni. Jos jotain oikeasti positiivista haluaa mainita, niin Tero omaa erittäin hyvän hyppytyylin luonnostaan ja ponnistusvoimaa ja rohkeutta löytyy isoihinkin esteisiin. Ori kun on yksittäisenä ponkaissut jopa 135cm esteenkin ylitse! (.. ja irtona 150cm tarhan aidan yli...)

Maastoesteillä Tero on nopea, kestävä ja vahvatahtoinen. Ei tunnu pelkäävän mitään mörköjä, jos vaan ratsastaja pistää itselleen jäitä hattuun. Rohkea ori hyppää empimättä niin veteen, kuin tukkien ja vaikka vanhan moponkin ylitse, jos sen siihen vaan käskee. Rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja ehkä juuri siksi sen kanssa päädyttiinkin kenttäratsastukseen.

Maastoilu muuten on Teron kanssa yllättävän rentouttavaa touhua. Muuttuu metsässä aivan eri hevoseksi, varsinkin jos maastoesteradan kiertää kaukaa. Rakastaa pitkiä laukkasuoria ja kahlaa mielellään puroissa ja lammissa.

Ajohommissa Tero on vielä melko lapsen kengissä, mutta siinäkin petrataan parhaan mukaan. Yleisesti ottaen Tero on kohtalaisen kuuliainen, ketterä ja nopea valjakkohevonen, joka on elementissään etenkin vauhtia vaativissa tehtävissä.
© Ros.

Sukuselvitys

i. Rökin Tarinapoika VH03-018-5842
sh, klm, 156cm
VIP MVA Fn, KTK-II
ii. Eräpolun Rokkipoika VH02-018-5433
sh, trn, 162cm
iii. Mohikaani evm

iie. Talvitaivaan Teresa evm

ie. Rokkitar VH02-018-8853
sh, m, 153cm
YLA3, SLA-II
iei. Rokkimus evm

iee. Vehnätär evm

e. Kalaman Kalpee KIR VH04-018-7863
sph, vrt, 145cm
VIP MVA Fn, KTK-II, YLA2
ei. Kalmankeisari ei rekisterissä
sph, trt, 138cm
eii. Kalman Kuningas evm

eie. Piika Akka evm

ee. Vakina VH00-018-9785
sh, rt, 151cm
eei. Nakkiprinssi evm

eee. Muhkuran Salarakas evm

i. Teron isä on komea läsipäinen musta ori RÖKin Tarinapoika, tuttujen kesken Roki. Nuoresta iästään huolimatta ori on jo kerännyt sijoituksia niin rataesteiltä, koulusta, kenttäratsastuksesta kuin westernistäkin. Rokin valitsin alkujaan Teron isäksi sen erikoisen värin ja suomenhevosille tyypillisen monipuolisuuden takia. Luonteen puolesta Rokista ei haastetta puutu ja varmasti tulemme näkemään orin jatkossakin kilpakentillä.
ii. Eräpolun Rokkipoika on varmaan yksi suurimpia tekijöitä Teron omassa värityksessä. Tämä tummanruunikko ori on kisannut niin esteillä, koulussa, kentässä kuin westernissäkin. Sijoituksille ori ei ole päässyt kovinkaan montaa kertaa, mutta sekin edustaa tätä suosimaani monikäyttöisten suomenhevosten linjaa.
ie. On kaunis sysimusta tamma Rokkitar. Tamma on kisannut lähinnä pelkästään esteradoilla saaden rutkasti sijoituksia sekä voittoja. Rokkitar on palkittu yleislaatuarvostelussa III-palkinnolla ja Suomenhevosten Laatuarvostelussa II-palkinnolla.

e. Teron emä on kaunis ja siro pienhevostamma Kalaman Kalapee KIR. Kalla ei ole vielä ehtinyt kunnolla loistamaan kilparadoilla sen nuoren iän puolesta, mutta varmasti tulemme näkemään sen vielä monessakin lajissa. Tamma on näyttelyissä sijoittunut suorastaan loistavasti, voittaen kaikki kolme PKK-näyttelyään ja saaden näin ollen VIP MVA Fn-arvonimen. Myös Kalla edustaa monikäyttöisiä suomiputteja joten Terolla on tältä osin hyvät eväät kilparadoille.
ei. On nyt jo edesmennyt tummanpuhuva ori Kalmankeisari. Tämä upea ori kisasi elämänsä aikana niin esteillä, koulussa, kenttäratsastuksessa kuin valjakkoajossakin saaden jokaisesta lajista useampia sijoituksia sekä muutamia voittoja.
ee. Oli siro ja suloinen tamma Vakina. Liinaharjainen vaaleaverikkö kisasi elämänsä aikana niin esteillä, koulussa, maastoesteillä kuin valjakkoajossa kohtalaisella menestyksellä. Kalla jäi tamman kuudenneksi jälkeläiseksi.
© Ros.

Jälkeläiset

Syntynyt Sukupuoli, Nimi Emä
10.01.2015 o. Ryövärin Unisieppari Pirunkorven Verenna
06.12.2013 o. K.B. Hurmaus Valovirta
16.08.2012 o. Ruolammen Rasteri Ärmätti NU
26.06.2012 o. Milan Wilhelmi Rajattoman Wilma
13.03.2012 o. Juhla-Humu Seppeleen Humuliini
01.12.2011 o. Lakkamarian Punanuttu Mörkövaaran Ruusa

Kisakalenteri

PKK Näyttelyt
Aikuiskuvalla
» 20.12.2012 / PKK / VIP MVA Kylmäverioriit, tuom. Latu / EM
"Hauska, omanlainen toteutus joka jää mieleen"
» 18.01.2012 / Vt Atlas / Hevosoriit, tuom. Aksu / KTK-sert BIS4
» 20.12.2011 / Artsin Ravitalli / Hevosoriit, tuom. Elisa / KTK-sert BIS1
» 30.04.2011 / Järnby / Hevosoriit, tuom. Anne / EO-sert
» 24.04.2011 / Stal Graphien / Hevosoriit, tuom. Kukka / EO-sert
» 23.01.2011 / Mallaspuro / Hevoset, tuom. Anne / EO-sert
» 17.01.2011 / Kivihaka / Hevosoriit, tuom. ? / EO-sert BIS4

Varsakuvalla
» 07.04.2009 / Kuninkoja / Varsat, tuom. Akeya / EO-sert
» 06.04.2009 / Kuninkoja / Varsat, tuom. TUITIU / EO-sert
» 24.02.2009 / Allu Express / Varsat, tuom. keww / EO-sert

Kantakirjauslausunto
68 + 63 + 62 + 63 = 64%
- Silmä liian edessä. Lihakseton ja nuoren oloinen. Lihaksettomat jalat Pitkä runko. Takaosa ja etuosa hyvät, kaula hyvä. Ilmeikäs.
Muut näyttelyt
» 30.01.2013 / MSY / Piirretyt kylmäverioriit, tuom. ? / SIN3
KRJ sijoituksia 77, voittoja 14
06.05.2014 / Ascuns Farm / heA / 1/30
04.05.2014 / Ascuns Farm / heA / 4/30
04.05.2014 / Verner / heA / 2/30
03.05.2014 / Verner / heA / 2/30
27.04.2014 / Vaapukka / heA / 4/40
25.04.2014 / Verner / heA / 1/30
24.04.2014 / Jindabyne / heA / 1/40
24.04.2014 / Jindabyne / heA / 2/40
23.04.2014 / Kultakylän Siittola / heA / 5/40
23.04.2014 / al Najya / heA / 3/50
22.04.2014 / Vaapukka / heA / 2/40
21.04.2014 / Jindabyne / heA / 1/40
20.04.2014 / Vaapukka / heA / 6/40
20.04.2014 / Verner / heA / 5/30
20.04.2014 / Ruelle / heA / 4/30
19.04.2014 / Ruelle / heA / 1/30
19.04.2014 / Riiviöt / heA / 1/50
19.04.2014 / Riiviöt / heA / 5/50
19.04.2014 / Marike / heA / 5/60
19.04.2014 / Marike / heA / 4/60
17.04.2014 / Huvitus / heA / 2/40
16.04.2014 / Marike / heA / 1/60
16.04.2014 / Huvitus / heA / 1/40
16.04.2014 / Riiviöt / heA / 2/50
14.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 4/30
14.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 5/30
14.04.2014 / Riiviöt / heA / 4/50
14.04.2014 / Marike / heA / 1/60
13.04.2014 / Susiraja / heA / 4/30
13.04.2014 / Kevätrinne / heA / 6/40
12.04.2014 / Riiviöt / heA / 6/50
12.04.2014 / Huvitus / heA / 1/40
11.04.2014 / Kevätrinne / heA / 6/40
10.04.2014 / Riiviöt / heA / 5/50
09.04.2014 / Riiviöt / heA / 1/50
09.04.2014 / Kirbera / heA / 2/30
05.04.2014 / Sherlock Horses / heA / 3/30
04.04.2014 / Riiviöt / heA / 2/50
04.04.2014 / Kirbera / heA / 4/30
03.04.2014 / Kirbera / heA / 3/30
03.04.2014 / Riiviöt / heA / 1/50
03.04.2014 / Huvitus / heA / 2/40
02.04.2014 / Huvitus / heA / 3/40
02.04.2014 / Sigma / heA / 4/30
01.04.2014 / Kirbera / heA / 1/30
01.04.2014 / Riiviöt / heA / 6/50
31.03.2014 / Sigma / heA / 4/30
31.03.2014 / Kilpailukeskus Stewart / heA / 2/30
30.03.2014 / Kirbera / heA / 4/30
29.03.2014 / Fiktio / heA / 6/40
25.03.2014 / Parodia / heA / 2/40
21.03.2014 / Marvellous Herrings / heA / 4/50
21.03.2014 / Riiviöt / heA / 4/50
20.03.2014 / Riiviöt / heA / 3/50
20.03.2014 / Marvellous Herrings / heA / 2/50
20.03.2014 / Vannaha / heA / 6/40
20.03.2014 / Ryövärin Ratsutila / heA / 2/40
19.03.2014 / Silverlode / heA / 3/40
15.03.2014 / Silverlode / heA / 5/40
15.03.2014 / Ramya Ranch / heA / 3/50
15.03.2014 / Littleness / heA / 1/35
15.03.2014 / Littleness / heA / 5/35
14.03.2014 / Koston Suomenhevoset / heA / 4/50
14.03.2014 / Littleness / heA / 4/35
13.03.2014 / Littleness / heA / 5/35
12.03.2014 / Tuulenpesä / heA / 3/40
21.04.2013 / Järnby - PKK-Cup / HeB / 5/55
24.04.2013 / Raivio / HeB / 1/40
01.04.2013 / Micram Raceponies / He A / 2/11
31.03.2013 / Micram Raceponies / He A / 2/11
31.08.2012 / Mêl Seren / He A / 3/31
02.06.2011 / Järnby - PKK-Cup / HeB / 2/51
15.05.2011 / Wuorela / HeB / 5/30
13.05.2011 / Wuorela / HeA / 1/30
12.05.2011 / Wuorela / HeB / 3/30
05.03.2011 / Crawford / HeB / 3/57
21.08.2010 / Rimeyard Haflingers / HeB / 4/100
ERJ sijoituksia 48, voittoja 3
16.03.2015 / Taikakuun Kartano / 110cm / 5/60
12.03.2015 / Petäjävaara / 110cm / 3/30
11.02.2015 / Mörkövaara / 110cm / 2/30
07.02.2015 / Mörkövaara / 110cm / 2/30
07.02.2015 / Mörkövaara / 110cm / 4/30
06.02.2015 / Mörkövaara / 110cm / 3/30
03.02.2015 / Ulapan Talli / 110cm / 1/22
03.02.2015 / Örpsilä / 110cm / 4/30
03.05.2014 / Muiston suomenhevoset / 110cm / 1/40
03.05.2014 / Muiston suomenhevoset / 110cm / 3/40
01.05.2014 / Muiston suomenhevoset / 110cm / 5/40
29.04.2014 / Muiston suomenhevoset / 110cm / 2/40
28.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 2/30
27.04.2014 / Muiston suomenhevoset / 110cm / 2/40
27.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 3/30
27.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 3/30
25.04.2014 / Marike / 110cm / 6/40
23.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 2/30
22.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 2/30
21.04.2014 / Fifth Bridge Ponies / 110cm / 5/30
18.04.2014 / Riiviöt / 110cm / 2/50
17.04.2014 / Ryövärin Ratsutila / 110cm / 4/40
16.04.2014 / Riiviöt / 110cm / 3/50
13.04.2014 / Riiviöt / 110cm / 2/50
11.04.2014 / Breawa / 110cm / 5/50
09.04.2014 / Riiviöt / 110cm / 2/50
29.03.2014 / Ramya Ranch / 100cm / 6/50
24.03.2014 / Neuenbürg / 110cm / 6/40
21.03.2014 / Kärmeniemi / 110cm / 4/30
18.03.2014 / Kärmeniemi / 110cm / 5/30
16.03.2014 / Pirunportti / 110cm / 2/30
15.03.2014 / Pirunportti / 110cm / 5/30
12.03.2014 / Pirunportti / 110cm / 2/30
10.03.2014 / Pirunportti / 110cm / 1/30
07.03.2014 / competitions / 110cm / 4/40
05.03.2014 / Selle de Royal / 100cm / 5/40
31.05.2013 / Sakasti / 100cm / 7/50
21.02.2013 / RaPu / 110cm / 3/29
01.09.2012 / Mêl Seren / 110cm / 3/40
31.08.2012 / Mêl Seren / 110cm / 5/40
31.08.2012 / Mêl Seren / 100cm / 5/25
30.08.2012 / Mêl Seren / 110cm / 3/40
30.08.2012 / Mêl Seren / 100cm / 4/25
01.06.2011 / Järnby - PKK Cup / 90cm / 2/27
21.05.2011 / Dark Side Trakehners / 100cm / 5/50
22.12.2010 / Dark Side Trakehners / 90cm / 9/100
21.12.2010 / Dark Side Trakehners / 90cm / 6/100
20.12.2010 / Huoleton / 80cm / 5/70
KERJ sijoituksia 19, voittoja 1
13.03.2015 / Ryövärin Ratsutila / CIC1 / 2/40
10.03.2015 / Ryövärin Ratsutila / CIC1 / 2/40
04.03.2015 / Littleness / CIC1 / 3/30
28.04.2014 / Bairdon / CIC1 / 1/50
21.04.2014 / Bairdon / CIC1 / 3/50
10.04.2014 / Solo / CIC1 / 5/50
05.04.2014 / Solo / CIC1 / 4/50
22.03.2014 / Kärmeniemi / CIC1 / 6/40
21.03.2014 / Ryövärin Ratsutila / CIC1 / 6/40
18.03.2014 / Pirunportti / CIC1 / 2/30
15.03.2014 / Pirunportti / CIC1 / 5/30
10.03.2014 / Aasikartano / CIC1 / 4/21
07.02.2013 / Strix Stable / CIC1 / 6/50
18.04.2012 / Taikakuun Kartano / CCI/CIC2 / 2/40
28.11.2011 / Taikakuun Kartano / CCI/CIC** / 2/40
03.06.2011 / Järnby - PKK-Cup / helppo / 2/8
09.04.2011 / Kk Stewart / helppo / 4/30
06.04.2011 / Kk Stewart / helppo / 5/30
29.03.2011 / Juksula / helppo / 6/51
MEJ sijoituksia 12, voittoja 2
25.02.2013 / Special Ring / 100cm / 3/30
23.02.2013 / Special Ring / 100cm / 2/30
18.02.2013 / Special Ring / 100cm / 2/30
30.08.2012 / Suokukan ratsastuskoulu / 110cm / 1/17
27.08.2012 / Bairdon / 110cm / 2/40
20.12.2011 / Kisakeskus Bailador / 100cm / 4/54
18.12.2011 / Kisakeskus Bailador / 110cm / 3/51
15.12.2011 / Kisakeskus Bailador - MEJ-Cup / 100-110cm / 2/43
12.11.2011 / Bairdon / 110cm / 3/50
12.11.2011 / Bairdon / 100cm / 8/75
24.04.2011 / Rockabilly Ranch / 90cm / 1/26
15.04.2011 / Kk Bailador - MEJ-Cup / 90-100cm / 2/48
VVJ sijoituksia 2
25.03.2013 / Tuiren tosimiehet / noviisi / 3/13
23.02.2013 / Konkkaronkka / noviisi yhdistetty / 6/40
SRY:n sijoituksia 5, voittoja 2
21.06.2013 / KK Bailador / keskitason nopeusluokka / 1/18
07.02.2011 / Sunnistusratsastusyhdistys / keskitason nopeusluokka / 3/36
27.11.2010 / Jimmy's Ponies / helppo taitoluokka / 1/9
27.11.2010 / Jimmy's Ponies / helppo nopeusluokka / 3/10
30.11.2010 / Islanninhevostalli Gremja / helppo nopeusluokka / 3/19
VSR:n alaisia sijoituksia 14, voittoja 7
13.06.2013 / Kouluratsastus / HeA / 1/10
13.06.2013 / Kouluratsastus / HeB / 1/11
12.06.2013 / Kouluratsastus / HeB / 3/11
11.06.2013 / Kouluratsastus / HeB / 1/11
10.06.2013 / Kouluratsastus / HeB / 2/11

08.06.2013 / Kenttäratsastus / CCI/CIC1 / 1/2
06.06.2013 / Kenttäratsastus / CCI/CIC1 / 1/2
05.06.2013 / Kenttäratsastus / CCI/CIC1 / 1/2
13.06.2013 / Valjakkoajo / noviisi / 2/5
12.06.2013 / Valjakkoajo / noviisi / 1/5
10.06.2013 / Valjakkoajo / noviisi / 2/5

31.01.2014 / VSR-Cup: esteratsastus / 100cm / 3/91

31.03.2013 / VSR-Cup: kenttäratsastus / CIC1 / 6/41
31.01.2014 / VSR-Cup: kenttäratsastus / CIC1 / 4/27

Päiväkirja ja tarinakilpailut

10.01.2014, geenivikaisen orin ostin sitten

"Mitäs soon-to-be isukki?", jutustelin Terolle saapuessa tarhan laidalle, jossa ori tyytyväisenä heiniään mutusteli. "No onhan sulla liuta kyllä ennestäänkin" jatkoin aidantolppaan nojaillen. Ori ei korvaasaankaan letkauttanut, oli se jo tottunut omistuksessani siihen, että minä tasaisin väliajoin pölähdän höpisemään jotain ihan turhaa vieläpä ilman herkkuja, kehtaankin, eikä minua siis kannata edes noteerata.

"Opettelisit käytöstapoja, mokomakin kun ei edes tervehdi", nappasin harjan ja rupesin sukimaan orin pörheää talvikarvaa tämän jatkaessa mahantäyttöään. Pakkanen oli kirpeä, pienikin hengähdys levahti höyrypallona ilmaan ja varpaidenpäitä nipisteli. Veera oli varsomassa ja olisin itsekin ollut tilannetta kamerasta seuraamassa - mutta harjoittelija Niina hoiti vastuutehtävää sillä välin kun kävin ulkona olevat hevoset harjailemassa. Tänään oli vapaapäivä, joten muuta tekemistähän sitä ei edes juuri ollut, mitä nyt se varsa. "Uskallakin tuottaa sitten taas ori tähän maailmaan", murmutin leikkisästi ja tuijotin Teroa, joka edelleen söi, eikä ollut kuulevinaan. Sen viidestä aiemmasta varsasta ei yksikään ollut ollut tamma ja nimenomaan tytön siitä halusin. Oli sellainen kutinakin, että tamma se nyt aikoi olla.

Puhelimeni pärähti soimaan ja olin niin ajatuksissani hevosten välisiä mahdollisia salaliittoja orien kasvattamiseksi ajatellen, että hätkähdin kunnolla. En edes tajunnut katsoa kuka soittaa kun jo vastasin. "Yritin soittaa että tule äkkiä katsomaan mutta Veera olikin nopea! Se on älyttömän kaunis, tumma-" "Tamma?" "No ei, kun ori! Todella komea poika", lopettelin puhelun ja työnsin kännykän takaisin taskuuni. Nostin harjan Teron päältä jossa se puhelun aikana oli makoillut ja lähdin lompsimaan tallia kohti, mutta pysähdyin portin kohdalla ja loin pitkän mulkaisun Teroon. "Mikä koodivirhe sinussakin oikein on?" Tero omaan tapaansa söi söimistään, eikä ollut kuulevinaan.

Valmennukset

Estevalmennus 02.07.2014, valmentajana Jaana K.

Tänään olin tullut valmentamaan Lamiaa ja Teroa. Puhe oli ollut, että treenattaisiin esteitä ja olin jo hahmotellut pienesti rataa päässä. Aluksi hypättäisiin toisella pitkällä sivulla oleva pysty, josta kierrettäisiin melkein puoli kenttää ja siitä pituushalkaisijalla olevalle esteelle, jonka jälkeen kaarto oikealle ja pystylle. Pystyn jälkeen olisi okseri ja siitä vielä puoli rataa leikkaa ja viimeisen esteen yli.

Ratsukon lämmittely sujui vähän niin ja näin ja hevosesta huomasi, ettei tänään ollut hyvä päivä. Sen keskittyminen oli erittäin huonoa ja välillä se vei ratsastajaansa kuin lapasta. Käskin Lamian tehdä paljon ympyröitä ja puolipidätteitä, jotka eivät kummemin auttaneet, koska hevonen oli jo ehtinyt kuumua esteistä.

Aloitimme kuitenkin hyppäämisen ja ensimmäiset suoritukset menivät niin ja näin. Kerran Lamia itseasiassa pääsi maistelemaan hiekkaa Teron kieltäessä esteelle. Yleisesti ottaen hevonen oli aivan mahdoton tänään ja kun saatiin muutamia onnistuneita ratoja päätimme lopettaa, koska oli ihan turha kiusata ratsastajaa hankalan hevosen kanssa enempää. Onnistuneet suoritukset olivat kuitenkin ihan hienoja, joten sama se oli siihen lopettaa ja olla kiusaamatta hevostakaan enempää. Joten molempien mielenrauhan vuoksi ratsukko aloitti loppuravit ja -käynnit.

Kouluvalmennus 15.05.2014, valmentajana Gildis

Tänään valmennettavanani oli Lamian suomenhevospoika R.K. Rosteri tai tuttavallisemmin pelkkä Tero, jonka kanssa oli tarkoitus treenata niinkin perusasioita kuin kärsivällisyyttä. Tänään se siis tarkoitti paljon siirtymisiä, hallittuja sellaisia, sekä ympyröillä temmon vaihteluita. Ihan perusjuttuja siis, mutta ikinä lisä kontrolli ei ole pahitteeksi. Varsinkaan kuulemma Teron kohdalla. Verryttelyt ratsukko sai suorittaa ihan itse, mutta sitten aloitettiin siirtymisillä. Alussa Lamian piti saada ori kävelemään pyöreästi ja yksinkertaisesti pysäyttää herra siihen tasapainoisesti ja muutaman sekunnin jälkeen lähteä liikkeelle ja taas pysäyttää. Tämä sujui oikein hienosti, mutta loppuakohden Terolla meinasi pettää hermot kun se ei enää halunnut pysähdellä. Onneksi ratsastaja tunsi orin ja sai sen kuuntelemaan itseään.

Sitten jatkettiin hieman eri tavalla. Käyntiä pari askelta, sitten ravia muutama askel, ja sitten taas käyntiä. Tälläista vuorottelua piti tehdä hetken aikaa, jotta hevonen saataisiin reagoimaan nopeasti pienille avuille ja näin ollen myös herkemmäksi niille. Sama tehtiin sitten ravi-laukka systeemillä ja molemmissa onnistui oikein hyvin, vaikka alussa orilla tosiaan hermot heittelihtivät enemmän kuin vähän. Pääty ympyröillä tehtiin sitten vielä muutamia temmon vaihtelu harjoituksia, koska ympyrällä ori pysyisi paremmin lapasessa kun se innostui takapuoltaankin heittämään. Valmennus sujui kerrassaan hyvin ja päätettiin onnistuneisiin suorituksiin.

Estevalmennus 20.04.2014, valmentajana Inna

Tero verkkasi ratsastajansa kanssa kentällä. Ori oli selvästi huomannut, että kohtasi pääsisi hyppäämään, koska se ei tuntunut ollenkaan kuuntelevan ratsastajaa, vaan lähinnä kaahotti eteenpäin. Siksi komensin ratsastajaa tekemään enemmän käyntiverkkaa orin kanssa ja ottavan vain vähän ravia ja laukkaa. Sillä aikaa kokosin kentälle puomeja pitkän jonon, jonka keskelle laitoin aluksi vain matalan ristikon. Käskin ensin tulemaan harjoituksen ravissa. Ratsastaja kehotti Teron – tai lähinnä Tero lähti itse – raviin ja komensin saman tien heidät hetkeksi pienelle voltille. Kun Tero tuntui jo hieman rauhoittuneen, he saivat tulla puomisarjan. Huomasin heti, että Tero vain kulki eteenpäin kuin höyryjuna. Puomi vain kolahtelivat ja ristikkoa ylittäessä ori lähinnä loikkasi suurella kaarella liian kaukaa ja liian pitkälle. Laukkasi nousi heti ristikon jälkeen. Kehotin ratsastajaa siis keskittymään enemmän antamaan hevoselle neuvoja.

Korotin seuraavalle kerralle ristikon pystyksi ja kehotin tulemaan laukassa. Ratsastaja tuntui saaneen orin jo enemmän kuuntelemaan itseään, mutta jotain tapahtui ennen loikkaa ja Tero hyppäsi kuin kameli. Hypyn jälkeen ori kaahotti vain eteenpäin ja ratsastajalla kesti hetki saada ori käyntiin. Painotin ratsastajalle vielä, että pitäisi orin vielä enemmän kuulolla ja olisi hyvin tärkeää keskittyä koko ajan siihen mitä oli tekemässä. Jo toisella kerralla ratsastaja huomattavasti enemmän mukana ja Terokin hyppäsi suhteellisen nätisti. Korotin vielä estettä ja lisäsin kentälle pari estettä lisää. Parin huonomman hypyn ja ratsastajan löytymisen kentän pohjalta jälkeen, Tero ja ratsastajansa tuntui päässeen viimein kokonaan yhteiselle taajuudelle. Toistojen jälkeen ratsastaja viimein tajusi, mistä naruista kannattaa vetää. Muutaman hienon hypyn jälkeen, annoin ratsastajan tehdä itsenäisen loppuverkan ravissa ja annoin samalla myös hieman palautetta matkaan mukaan.

Estevalmennus 16.04.2014, valmentajana Veera

Lamian lämmiteltyä komeaa suomenhevos oria Teroa melko pitkään hän sanoi viimein että on valmis aloittamaan ratsunsa kanssa työskentelyn. Päästänkin selvästi kuumuneen orin ja Lamian vauhtiin kolmoissarjalle. Valitettavasti Tero päättää laittaa melkoisen shown pystyyn ja näyttää minulle, valmentajalle, mihin pystyy kun on niin sanotusti "parhaimmillaan". Toisin sanoen, Tero pukitti pari kertaa komeasti ennen ensimmäistä estettä, loikkasi esteen yli varsin komeasti, otti yhden valtavan laukka-askeleen, hyppäsi toisen esteen yli turhan läheltä ja pomppasi kolmannen esteen yli samaan aikaan pukittaen. Olin todella hämmentynyt siitä kuinka Lamia pysyi satulassa tasapainossa, johon tämä vain tokaisi olevansa tottunut. Puistelin vähän päätäni ja kävin laskemassa esteet, ensimmäinen ristikko, toimen 30cm pysty ja kolmas 50cm pysty.

Kun ratsukko oli kävellyt hetken, ohjeistin Lamiaa kävelemään melkein sarjalle ja ottamaan Teron sitten raviin juuri ennen ristikkoa. Selvästi tuohtuneena ori nakkeli niskojaan, mutta ylitti esteet melko rauhallisesti Lamian ohjauksessa. Parin raviylityksen jälkeen saatetiinkin nostaa laukka. Loppu valmennus sujui rauhallisissa merkeissä, vaikka Tero kiivastuikin vähän pariin otteeseen.

Kouluvalmennus 10.04.2014, valmentajana Inna

Tänään me keskittyisimme, hieman temmon vaihteluihin. Kehotin ratsastajaa ottamaan aluksi ihan vain käynnin ja tekemään pysähdyksiä uralle jokaisen kirjaimen kohdalle. Aluksi pysähdyksissä Tero ei meinannut pysähtyä, jolloin seisonta-asento kaipasi hiomista. Annoin ratsastajalle vinkiksi painaa polvet kiinni ja painautua vain syvemmälle satulaan. Pikkuhiljaa pysähdykset alkoivat näyttää hyviltä, joten lisäsin harjoitukseen hieman temmon vaihteluita. Ideana oli siis yksinkertaisesti siirtyä ensin matelevaan käyntiin pysähdyksestä, seuraavan jälkeen normaaliin ja sitten huomattavasti reippaampaan. Reippaampaan käyntiin siirtyminen pysähdyksessä tuli Terolta ensimmäisellä kerralla raviaskeleina. Ratsastaja siirsi orin kuitenkin heti takaisin käyntiin ja otti uudestaan seuraavan pysähdyksen jälkeen.

Vielä parin pysähdyksen jälkeen, kehotin ratsastajaa nostamaan ravin ja siirtymään pääty-ympyrälle. Tero ravasi reippaasti eteenpäin. Kehotin istahtamaan saman tien harjoitusraviin. Jatkoimme temmon vaihteluita ympyrällä vaihtaen aina välillä suuntaa. Harjoitteluun lisäsin vielä ympyrällä taivuttamisen tekemisen. Aluksi Tero tuntui vain lisäävän tempoaan, kun ratsastaja yritti ympyrällä taivuttaa avotaivutuksen tavoin. Pikkuhiljaa Tero tuntui vertyvän ja alkavan kuuntelemaan ratsastajaa jo paremmin, joten otimme myös laukkaa.

Ratsastajan tehtävänä oli siis nostaa lyhyeltä sivulta laukka, tehdä puolirataleikkaa laukassa ja jatkaa uraa pitkin vastalaukassa, kunnes kulman jälkeen käynti, uudestaan laukka ja seuraavasta kirjaimesta jälleen laukka. Tero lähti ensimmäiseen laukkaan pukin saattelemana. Ratsastaja saikin jo melkein kokea kentän hiekan. Kehotin lähtemään tehtävään vain uudestaan. Tällä kertaa Tero laukkasi reippaasti eteenpäin ja otti kyllä ratsastajansa avut vastaan. Kehotin kuitenkin ratsastajaa lyhentämään reippaasti laukkaa. Neuvosta vaarin ottaneena, ratsastaja lyhensi laukkaa ja Tero näytti heti huomattavasti paremmalta. Käyntiin siirtyminen oli ensimmäisellä kerralla hieman haastavaa, lähinnä siksi, että Tero tuntui tietävän laukan jatkuvan. Parin yrityksen jälkeen ratsastaja onnistui saamaan orin käyntiin ja nostamaan hienosti uuden laukan. Käskin kehumaan oria oikein kunnolla. Kaiken näyttäessä oikein hyvältä, kehotin ratsastajaa tekemään hieman loppuverryttelyä kahdeksikolla.Valmennus sujui mielestäni pienien vaikeuksien jälkeen aika kivasti.

Maastoestevalmennus 23.03.2014, valmentajana Florencia

Tero ravasi energisesti ratsastajansa alla, muistutin heti Lamiaa pidättämään Teroa istunnallaan sekä kevyen kevyillä puolipidätteillä ulko-ohjasta, jonka jälkeen saimme reippaan suomenhevosorin hieman rauhoittumaan. Lamia oli verryttellyt hieman oriaan jo ennen valmennusta, joten kehotin ratsukon tuotapikaa nostamaan laukkaa. Tero innostui kovasti nostosta ja näytti olevan jopa hieman raskas Lamian kädelle, joten ennen hyppäämisen aloittamista työskenneltiin paljon siirtymillä, joilla saimme hevosta hieman kevyemmäksi sekä herkemmäksi edestä.

Verryttelyhypyt aloitettiin ottamalla pienelle tukki sarjalle, eikä riemulla näyttänyt olevan rajaa kun ratsukko pääsi hyppäämään esteitä ! Tero hyppäsi verryttelyhypyt empimättä ja todella reippaasti, joten seuraavilla kerroilla muistutin Lamiaa ottamaan oriaan aivan hitusen enemmän kiinni ennen estettä, jotta hypyt eivät olisi aivan niin laakoja. Tukeilta siirryttiin harjoittelemaan hieman suuremmalle banketille. Alkuun Tero ei meinannut kuunnella Lamian pidätteitä, jonka ansiosta ensimmäinen hyppypaikka osui aivan liian kauas ja banketti ylitettiin valtavilla loikilla. Lamia onneksi pysyi loikista huolimatta kyydissä ja kun tehtävää toistettiin toisensa perään, alkoi Terokin jo kuuntelemaan hieman ratsastajansa pidätteitä.

Lopuksi hypättiin pientä harjoitusta tukeilla, banketilla ja haudalla. Ratsukko selviytyi esteistä rohkeasti, sopivan reippaassa temmossa sekä täsmällisistä hyppypaikoista hypäten, joten en nähnyt enään syytä jatkaa valmennusta. Kehotin ottamaan pitkät ja huolelliset loppuverryttelyt orin kanssa.

Kouluvalmennus, paikkanaRemedy Horses, valmentajana Karvahaamu

Valmennuksen aiheeksi päätin ottaa aivan perus siirtymiset ja tavoitteena saada ratsut reagoimaan nopeammin pieniinkin apuihin. Alku näytti lupaavalta kun ratsukot lämmittelivät kentällä, ainoastaan Rosilla ratsuineen oli pieniä ongelmia. Oripoika kun sähläsi ja yritti kovasti päästä tutustumaan toisiin ratsuihin, pienestä välikohtauksesta selvittyämme alkoikin työn teko.
Pyysin ratsukoita ottamaan pysähdyksen jokaisen sivun keskelle, tämä näytti onnistuvan ongelmitta vaikka Alilta meinasikin loppua kärsivällisyys jatkuvaan stoppailuun. Pian pyysin ratsastajia ottamaan pysähdyksestä pari peruutusaskelta, joka tuottikin ongelmia yllättävän monille. Usea ratsastaja nojautui liikaa taaksepäin ja jäi vetämään ohjista, joten ohjeistin heitä tiivistämään istuntaa paremmin ja tekemään useita tehokkaita pidätteitä.

Samaa hommaa otimme myös ravista, eli suoraan pysähdys ja pari peruutusaskelta joista suoraan raviin taas. Alkuun toki meno oli takkuista kun ratsut pääsivät vauhdin hurmaan, Tero otti jopa pari pukkia kärttyisenä, toisin kuin Oona joka varsin rennosti ihmetteli lajitovereiden karkelointia. Hetken ratsukkoja ohjeistettuani alkoi hommakin toimia ja hevoset hokasivat jutun jujun, ne alkoivat kuunnella ratsastajiaan paremmin ja reagoimaan nopeasti pidätteisiin sekä istunnan muutoksiin.
Laukkaa myös otettiin, ensin ravista ja kun hevoset saivat hetken purkaa energiaansa kokeilimme siirtymistä myös käynnistä. Aika monella tuli paljolti raviaskeleita ennen laukanostoa, mutta nopeasti useat hevoset kykenivät nostamaan laukan myös suoraan käynnistä. Ratsastajatkin oppivat hiukan käyttämään puolipidätteitä ja istuntaa tehokkaammin siirtymisissä.

Sitten olikin aika ottaa jo loppukäyntejä sekä antaa taputukset itsekkeen ja hevoselle. Valmennus meni yllättävän hyvin siihen katsoen että tämä oli ensimmäinen pitämäni ryhmävalmennus, joten luultavasti tulevaisuudessa valmennuksia on luvassa lisää.

Henkilökohtainen kommentti:
Terosta löytyi virtaa vaikka muille jakaa. Ori vaikutti olevan hyvin kuulolla ja suorittikin annetut tehtävät mukisematta, vaikka se välillä tuppasikin sähläämään ja unohtamaan missä mennään. Ratsastaja vaikutti olevan hiukan neuvoton tilanteissa joissa Tero päätti itse tehdä jotain, tämä johti pariin ylimääräiseen laukkapyrähdykseenkin. Reipasta asennetta ja hiukan nopeampaa reagointia ratsastajalle niin johan alkaa homma pelittää. Kuva

Ulkoasu © M Layouts
Muokkaus © Lamia (VRL-13332)
Sivuilla näkemäsi hevonen on virtuaalihevonen